Ho’oponopono

Vuosia sitten olin Australiassa NLP-ohjaaja koulutuksessa, jossa bonuksena saimme viettää päivän hawaijilaisen hengellisen ohjaajan kanssa. Tämä ”Kahuna” esitteli meille Tyynenmeren saarten ho’oponopono -rituaalin, ohjaten matkalle syvälle alitajuntaamme.

Pehmeä rummutus tuuditti horrokseen ja unohduksissa olleet tukahdutetut tunteet alkoivat nousta pinnalle, yksi toisensa perään. Sielun syvyyksistä pulpunneet kyyneleet vapauttivat suruja melkein tukehtumiseen asti. Ja Kahunan hypnoottinen joiku puhalsi pois tavoittamattomiin juurtuneita katkeruuden tunteita. Olo oli rituaalin jälkeen puhdistunut ja ihmeellisen ontto, ja rummutus jäi soimaan kehooni vielä moneksi päiväksi.

Ho’oponopono on ikivanha hawaijilainen harjoitus, jonka avulla on selvitetty riitatilanteita ja sairauksia, päätyen anteeksiantoon ja tervehtymiseen. Aikoinaan sovinto- ja anteeksiantorituaalin ohjaajana toimi Kahuna (pappi), mutta nykyään sen tekee kuka tahansa yhteisöön tai perheeseen kuuluva. Aluksi selvitetään mikä ongelma on ja rikkomuksesta keskustellaan. Kaikkien osallisten tunteet huomioidaan. Sitten seuraa tunnustus, katuminen ja anteeksianto, ja jokainen päästää irti ko. asiasta, sekä kielteisistä tunteistaan toisiaan kohtaan.

Kannamme tiedostamattamme (ja tiedostaenkin) mukanamme vihaa, kaunaa ja muita negatiivisia tunteita ja ajatuksia. Ne voivat olla jo lapsuuden ympäristöstä juurtuneita, tai aikuisena kehitettyjä. Varmaa on, että ne vaikuttavat meihin kokonaisvaltaisesti ja kielteisesti. Menneistä asioista vapautuminen avaa rajattomat mahdollisuudet uudistuneessa ja puhdistuneessa olotilassa, jossa on tilaa hyväksymiselle, ymmärtämykselle ja rakkaudelle.

Ho’oponopono:n moderni versio on itsehoitomenetelmä, jossa päivittäin toistetaan itselle ja muulle maailmalle kohdistettua rukousta:

”Olen pahoillani. Anna anteeksi. Kiitos. Rakastan sinua.”

Tätä yksinkertaista rukousta voi toistaa vaikka muiden askareiden lomassa sen menettämättä tehoaan. Alitajunta kyllä kuulee ja reagoi. Vähitellen mantra alkaa tuottaa tulosta, mikä näkyy uusien, ihmeellisten asioiden toteutumisena.

”I’m sorry. Forgive me. Thank you. I love you.”