Bundabergin Fobiat

Löysin lentokentän terminaalista vapaan jalkahierontalaitteen, johon sain upotettua kolottavat jalkani. Lentokoneessa istuin välillä risti-istunnassa, ja toisinaan jalkapohjat osoittivat kohti kattoa, ojennettuani sääreni pystyyn edessä olevan istuimen selkämykseen. 13 tunnin lentomatka laittaa levottomat jalat aikamoiselle mielikuvitusmatkalle.

Yhä uudestaan ja uudestaan käynnistin muutaman minuutin hierontaohjelman, kun tuolin selkänojaan painautuen mietin taakse jääneitä keskeneräisiä elämänhaasteita. Lentokenttä Singaporessa huokui itämaista kauneutta ja eleganttia kiirettä. Käytävän vaaleanpunaiset orkideaistutukset toivat mieleeni kauan sitten lukemiani viisauksia minänä olemisen kärsimyksestä. Olin kärsinyt. Ja olin päättänyt ottaa tauon siitä nimenomaisesta minänä olemisen kärsimyksestä. Minä olin eri minä muualla, kuin siellä missä minun odotettiin olevan. Sen takia oli lähdettävä.

uneton brisbanessa

Olin valinnut kärsiä ahtaassa lentokoneen istuimessa vielä 9 tuntia, kun jatkoin lentäen Australiaan. Vierustoverini juoksi jatkuvasti lentokoneen vessassa ripuloimassa. Hän oli palaamassa ystävänsä viikon kestävistä häistä Intiasta. Annoin hänelle kauranversojauhetta veteen sekoitettuna, jotta laihtunut elimistö saisi ravintoa.

Brisbanen lentokentältä bussi vei kaupungin keskustaan. Levottomat jalat kulkivat itsestään, ja päässä humisi kahden yön nukkumattomuus. Istahdin kuumalle kahvilaterassin tuolille aistimaan uutta ilmapiiriä. Auringon lämpö herätteli pitkään uinuneita ihosoluja ja sokerinen jäämaitokahvi aivoja.

Australialainen ystäväni oli perunut viimetingassa osallistumisensa yhteiselle matkallemme, ja olin yksin. Mielessä vilahti ajatus matkan perumisesta. Ostin kuitenkin menolipun Bundabergin junaan ja rojahdin ikkunapaikalle tuijottamaan ulkona näkyvää erilaisuutta. Ulkovalon spektri oli energisoiva, mutta samalla häiritsevän häikäisevä. Silmäluomeni painautuivat kiinni.

sokkotreffit outbackissa

7 tunnin kuluttua australialainen konduktööri ilmoitti saapumisestamme Bundabergiin. Hänen aksenttinsa oli hupaisa. Itse asiassa kaikki tuntui hupaisalta. Tunsin olevani jossain sarjakuvamaailmassa, jonka mieshahmot olivat karvajalkaisia shortseihin pukeutuneita hymyileviä olentoja. Joillain oli stetsoni päässään, ja kaikki näyttivät oudon onnellisilta.

Näin junan avoimesta ovesta valokuvasta tutun hahmon. Siirsin punaisen linkkuveitsen repun etutaskusta housujeni reisitaskuun ja nostin rinkan olkapäälleni. Kävelin kohti leveästi hymyilevää, lierihattuista miestä. John näytti rasittuneelta. Paahtava aurinko, tupakointi ja whisky olivat vanhentaneet miehen ulkoista olemusta.

Ajoimme punaista multaa nostattavilla, sateen rei’ittämillä sivuteillä. John oli menettänyt ajokorttinsa rattijuopumuksesta ja vältteli poliisia. Ajamisessa oli rallin tuntua.

ranchin asukkeja

Sitten saavuimme ranchille keskelle paahtavaa outbackia. Hevoset seurasivat laiskasti auton lähestymistä ja Kelpie-koirat juoksivat leikkimielin vieressämme. Johtajauros oli juuri kuollut punkin aiheuttamaan tulehdukseen. John ei ollut raaskinut viedä sitä eläinlääkärille ajoissa ja joutui lopulta itse ampumaan nöyrimmän palvelijansa.

Matalaa, puutolpilla seisovaa taloa ympäröi puinen aitaus.

”Aitaus ei kuitenkaan pidä käärmeitä poissa pihalta”, John sanoi. Lapsuuteni Afrikasta jäänyt käärmefobia ilmoitti olemassaolostaan.

Vaaleansiniseksi maalatun puurakennuksen ovi ja ikkunat olivat avoinna, niin John piti niitä päivin öin. Koirat kuulemma vartioivat, ettei käärmeitä ainakaan päässyt sisälle. Nielaisin.

Suurelle kuistille mahtui ruokapöytä, 4 tuolia ja erillinen penkki. Patiolta avautui ovi suoraan olohuoneeseen, mitä hallitsi nurkassa seisova valtava surffilauta. Haalistunut lauta muistutti Johnia rakkaasta harrastuksesta, johon hän palasi aina rannikolle mennessään.

”Opetan sinua surffaamaan, jos haluat”, mies sanoi.

Sain käyttööni talon perällä olevan makuuhuoneen. Huoneessa oli musta metallinen sänky ja yöpöydät sen kummallakin puolella. Vaatekomeron edessä oli vaaleansiniseksi maalattu vanha puinen tuoli ja sen vieressä seinällä kapea raamiton seinäpeili. Eriväriset  sarong-kankaat peittivät ikkunat. Ne heiluivat kevyesti ulkoa tulevassa tuulenvireessä ja näky antoi aistimuksen Tyynen valtameren läheisyydestä.

Aikaero teki temppujaan ja tunsin oloni ylipirteäksi. Rapsuttelin kuistilla kirppuisen näköisiä koiria, jotka kiemurtelivat kilpaa jalkojeni juurella.

”Ne ovat työkoiria, ei niitä saa pilata hellyydellä”, John murahti.

Jatkoin tyytyväisten koirien hyväilyä, kunnes John kantoi astioita kuistin pöydälle. Sain käteeni lasillisen punaviiniä, joka maistui niin pehmeältä, että se haihtui makunystyröihin.

”Ystävyydelle!” Sanoin, ja kohotin lasini.

tallaaja-tamma

Aamulla John toi minulle sänkyyn korillisen vaaleanpunaisia frangipanin kukkia. Olin lapsena kiipeillyt frangipanipuun oksilla Afrikan kodin pihallamme, ja koristellut kukilla hiukseni.  Voi miten ihanaa oli saada taas tuntea kukkien tuttu, mieto tuoksu!

Johnista alkoi huokua seksuaalisia tarpeita ja hän mateli edessäni, kuin odottavansa pääsyä yksityiseen puutarhaani.

”Milloin tutustutat minut hevosiin?” Kysyin äkki-kiinnostuneena ja hyppäsin ikkunan äärelle.

Naapurin tilallinen oli tuonut minulle rauhallisen tamman ratsastettavaksi, sillä Johnilla olevat hepat olivat vasta puoliksi kesytettyjä. Tutustuin tammaan silittämällä ja harjaamalla sitä, mutta se tiesi auktoriteettinsa, ja yritti monta kertaa tallata jalkani. Olin Etiopiassa tippunut juoksevan hevosen selästä, mikä oli jättänyt pelonsekaisen kunnioituksen näitä majesteettisia eläimiä kohtaan. Nyt tämä tallaaja-tamma aisti asemansa.

Ratsastimme kuumuuden kuivaamassa outbackissa. Elottomat eukalyptuspuun kaarnat raksahtelivat hevosen kavioiden alla. Väistelin vartaloni korkeudella olevia puun oksia, vaikka välillä ohut oksa pääsi sivelemään rintakehääni. Uskolliset koirat juoksivat hevosen vierellä ja John karjui niille aina välillä:

”Pysykää kauempana hevosista, senkin typerät koirat!”

Sitten hevoseni hirnahti ja nousi takajaloilleen. John oli opettanut minulle miten toimia, jos niin kävisi. Roikuin suitsissa tiukasti pitääkseni itseni hevosen selässä. Irrotin jalat hevosen kyljistä ja odotin. Kolmen hypähdyksen jälkeen hevonen jäi levottomaksi.

”Se näki käärmeen”, John sanoi.

ranchin elämää

John esitteli minulle tilansa. Koulutettavina oleville hevosille oli aidattu alue suojakatoksineen. Kesyimmät hepat pääsivät elelemään vapaina monen hehtaarin metsäalueella. Kanat ja kalkkunat pitivät pesiänsä piha-alueen reunoilla. Joskus dingo pääsi vartiokoirista huolimatta nappaamaan linnun, ja kanoja oli jäljellä enää muutama.

Alkeellisissa oloissa kaikki käyttövesi oli talteen kerättyä sadevettä. Pitkinä kuivina kausina oli vaarana, että vesi pääsisi loppumaan. 6000 litran vesitankit olivat avokattoiset, ja joskus niistä löytyi lintu tai käärme. Pyysin Johnia keittämään minun juomaveteni hyvin. Vaikka olin nuorempana juonut kraanavettä, lähdevettä, jokivettä, vuoristovettä ja sadevettä maailman eri kolkissa, niin nyt aikuisempana en halunnut ottaa terveysriskiä.

Ilta oli romanttinen, mutta ahdistava: Illastimme talon kuistilla hämärtyvässä illassa sirkkojen sirittäessä, ja Johnin seksuaaliset odotukset painostivat. Olin tullut tutustumaan kaverin kaveriin ihmisenä ja kokemaan hevostilaseikkailun, en suinkaan tarjoamaan seksipalveluita. Ja asiasta oli jo puhuttu ennen ranchille tuloani. Väistely alkoi käydä työstä.

trippikoira

Seuraavana aamuna lähdimme picnicille joen uomalle. John otti korjaamansa vanhan kalastusverkon mukaansa ja minä kannoin pientä koria eväineen. Kävelimme aamuauringon pistävässä säteilyssä metsikön läpi, kunnes saavuimme hiekkaiselle aukealle. Uroskoira oli mukanamme käärmeistä varottajana ja se juoksi omille teilleen kun istahdimme hiekalle. Riisuin kenkäni ja kaivoin varpailla suurijyväistä hiekkaa.

Kahvia juodessamme koira palasi seikkailultaan. Se näytti oudolta. Sen silmät olivat turvoksissa ja punertavat. Suu vaahtosi ja se läähätti. Koiran askel oli horjuva. Kysyin kauhuissani Johnilta:

”Onko koira saanut käärmeenpureman?”

John nauroi ja kertoi koiran olevan narkomaani. Se kävi aina välillä nuolemassa rupikonnien selkää, josta erittyy hallusinogeenista myrkkyä. Katselin koiraa kun se nautti olotilastaan hiekalla maaten, silmät sikkurassa. Sen läähätyksestä kuuli tyytyväisyyden. Ympärivuorokautisesti työskentelevä Kelpie sai hetken tauon loputtomasta vastuusta. Vähitellen koiran hengitys tasaantui, se ponnahti neljälle jalalleen ja lähti päättäväisenä takaisin samaan suuntaan mistä oli tullutkin. Trippikoiran käyttäytyminen oli jotenkin inhimillisen surkuhupaisaa.

kalastusreissu

”Nyt mennään kokeilemaan kalaonnea”, sanoi John.

Joelle oli lyhyt matka, mutta kasvillisuus oli tiheä. Joki oli enimmäkseen kuivunut ja kipusimme jyrkkää rinnettä alas jäljellä olevaan lammikkoon. Jätin kengät kiinteälle maalle. John kahlasi verkon kanssa navansyvyiseen veteen. Minä kiersin joen liejuista pohjaa pitkin lammikon reunalle. Jalkaterät upposivat joka askeleella ja pehmeä lieju pursui varpaiden välistä kuin sula suklaa.

Pidin verkon toisesta reunasta kiinni ja vedimme Johnin kanssa verkkoa monta kertaa edestakaisin mutaisessa lammikossa. Kalaa emme saaneet. Saalis olikin aivan erilainen, enkä silloin ollut osannut varautua sellaiseen yllätykseen. Koukkumatoalkioiden vaellus jalkapohjien ihon läpi keuhkojen kautta suolistoon kestää nimittäin 4 kuukautta.

hämähäkin seitti

Olin kalastusreissulla shortsit päällä, mutta hartiat ja käsivarret olin suojannut pitkillä hihoilla. Palasimme tiheän kasvillisuuden läpi, kun yht’äkkiä reittäni poltti. Kipu yltyi. John katsoi iholla nousevia punertavia rakkuloita ja lohdutti, että hänkin oli kävellyt joskus myrkkyhämähäkin seitin läpi niin, että rintakehä oli täynnä rakkuloita.

”Don’t worry!”

Sydän hakkasi kovaa. En tiennyt johtuiko se ihon läpi tunkeutuneesta hämähäkin myrkystä, vai henkeäsalpaavasta kivusta. Pelko yltyi samaa tahtia kivun kanssa. Vaipuisinko myrkytyskoomaan keskellä ei-mitään? Raahasin perässäni puoliksi toimimatonta alaraajaani, vieressäni kompuroi narkkarikoira suu hymystä vaahdoten, ja iso stetsoni-päinen mies kulki edessäni toistaen ”no worries!”

Talolle päästyämme kaadoin reidelläni oleville kuudellekymmenelle rakkulalle Teatree öljyä. Toivoin Aboriginaalien alkuperäisen luonnonlääkkeen toimivan vasta-aineena. Punerrus kesti iholla 4 päivää, rakkulat saman verran, eikä arpia jäänyt.

karvaiset yövieraat

Heräsin yöllä, kun tunsin jonkun ryömivän olkavarttani ylöspäin. Tunsin ihollani monen jalan peräkkäiset askeleet, jokaisen erikseen. Sen kummempia ajattelematta huitaisin kauhuissani toisella kädellä olkavarttani ja tunsin miten kevyt karvapallo pyöri kyynärtaipeeni ohi lattialle. Harppasin sängyltä suoraan ovelle ja sytytin kattovalot. Etsin ja etsin. Tutkin seinät, sängyn alustan ja lakanoiden välit, mutten löytänyt syyllistä. Jätin valot päälle. Avonaisesta ikkunasta kuului vieraita yöllisiä ääniä, enkä uskaltanut enää nukahtaa.

Sitten John tuli huoneeseeni ja heittäytyi rehvakkaana sängylle. Kello oli neljä aamulla. Oliko mies jo niin himokas, ettei pystynyt edes odottamaan kukonlaulua että tulisi ehdottelemaan puutarhaani pääsyä.

äkkilähtö

5 päivää oli kulunut kanoja ja kalkkunoita syöttäen, hevosia harjaten, hevosilla ratsastaen, mangoja keräten, ja himokkaan hevosmiehen lähentelyjä vältellen.

”Lähden kello yhdeksän junalla Brisbaneen. Tänä aamuna!” Sanoin Johnille.

Pakkasin rinkkani aivan kuin etukäteen suunniteltuna. Tiesin tarkkaan missä joka ikinen tavarani ja vaatekappaleeni oli.

John katseli ihmeissään sängyltä. Hän oli elänyt siinä toivossa, että olisin antautunut hänen seksuaalisille himoilleen. Olihan hänellä ollut kertomansa mukaan jo 250 naista. Mies eli mielikuvitusmaailmassa, jossa oli edelleen komea ja vastustamaton Don Juan.

Ajelimme punamultaista tietä Bundabergiin ja kiitin Johnia erityislaatuisesta seikkailusta hevostilalla. Sovimme että kirjoittelemme, ja varmasti tapaisimme vielä yhteisen kaverimme luona Brisbanessa.

Olin äärimmäisen helpottunut istuessani turvallisesti junassa, vielä tietämättömänä sisälläni vaeltavista koukkumadon alkioista.

2 thoughts on “Bundabergin Fobiat

  1. Marga says:

    Olipa mahtava seikkailu. Hienosti kirjoitat oli ilo lukea täällä Torreviejan kämpässäni yömyöhällä, kun ei oikein aikaisemmin ehdi,💜💜💜

    • Elina Harjula says:

      Kiitos! Seikkailuja on riittänyt… Ja lisää tarinoita tulossa ajan mittaan <3

Comments are closed.